GRANÅSAN TOIMITILAT JA HEVOSPAIKAT
Granåsan tilalla hevoset asuvat isossa pihattotallissa. Tallissa on isohkot tarhat useammalle hevosryhmälle sekä pari pikkutarhaa yksittäisille koulutettaville, uusille tai esimerkiksi sairaslomalla oleville hevosille. Jokaisella ryhmällä on oma sisätilansa, jossa on makuualustana olkipatja sekä ulkona pitäväpohjainen metsätarha. Tarhoista aukeaa lisää oleskelutilaa laitumille, joille hevoset pääsevät myös talvella, kun pohja kestää. Huoltotilana toimii lämmin talliosa, jossa on satulahuone, vesikarsina, kuivaushuone, rehutila sekä neljä karsinaa väliaikaiseen majoitukseen. Myös solarium kuuluu suunitelmiin.
 
Tällä hetkellä hevosille ruokitaan reilusti heinää useampi kertaa päivässä tai lähes vapaasti heinähäkeissä. Väkirehua annetaan aamuin ja illoin. Tulevaisuudessa hevosten ruokinta tulee tapahtumaan automaattiruokintajärjestelmän avulla. Jokaisella hevosella on silloin tunniste, jonka avulla automaatti tunnistaa hevosen, kun tämä astuu ruokintapilttuuseen. Järjestelmä annostelee väkirehua pienissä määrissä ympäri vuorokauden, mikä on hevoselle paras mahdollinen tapa syödä ja hyödyntää väkirehunsa. Muut hevoset eivät pääse häiritsemään, kun hevonen syö, ja tietokoneesta tarkistetaan päivittäin, että jokainen hevonen on syönyt vuorokausiannoksensa. Kokemukset osoittavat, että hevoset oppivat nopeasti käyttämään rehuautomaattia. Samalla rehuautomaatti motivoi myös hevosta liikkumaan, koska hevonen käy usein tarkistamassa löytyykö sieltä ruokaa. Granåsalla heinäruokintakin tulee toimimaan automaatin avulla monta kertaa vuorokaudessa, ettei ruokintakertojen välissä ole kuin korkeintaan muutama tunti. Kaikki hevoset syövät yhtäaikaa koska hevosten heinän syönti, niinkuin laiduntaminenkin, on niille sosiaalinen tapahtuma. Heinähäkkejä tulle kuitenkin olla riittävä määrä, ettei mikään hevonen joudu odottelemaan vuoronsa. Kesäisin laidunnan pitäisi riittää, koska Granåsan hevosten käytössä on kaikkiaan n. 30 ha maata.
Granåsan toimintaa varten tilalla on 35m x 70m kokoinen ratsastuskenttä, 25m x 65m maneesi ja suunnitteluihin kuuluu pyöröaitaus. Maneesin yhteyteen tulee lämmin kerhotila wc:ineen ja pukuhuoneineen. Kerhotilasta on mahdollista seurata maneesissa ja kentällä tapahtuvaa toimintaa. Ratsastajien käytössä on myös estekalusto erikoisesteineen.
Luonnonmukainen hevosenpito
Hevosten luonnolliset tarpeet ovat selvästi erilaiset kuin meidän ihmisten. Sen takia on tärkeää, että otamme selvää hevosten elintavoista ja opimme ymmärtämään niiden tarpeita. Hevosten elintärkeisiin tarpeisiin kuuluvat laumaelämä, liikkuminen ja jatkuva korsirehun syöminen. Luonnolliseen hevosenpitoonhan emme pysty, koska hevosemme elävät kuitenkin kesyhevosina. Luonnonmukainen hevosenpito sen sijaan tarkoittaa mahdollisimman luonnollista hevosenpitoa. Kun haluamme käyttää hevosta omaan käyttötarkoitukseemme, vastuullamme on luoda niille mahdollisimman luonnonmukainen elinympäristö taataksemme niiden hyvinvoinnin.
Granåsan toiminta-ajatuksena on toteuttaa mahdollisimman luonnonmukainen elinympäristö hevosille ja siksi tarjoamme korkeatasoisia pihattopaikkoja.
Luonnossa hevonen vaeltaa lauman mukana kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa, käyttää noin 16 tuntia syömiseen ja vain 4 tuntia nukkumiseen. Lauman liikkuessa paikasta toiseen myös hevosten syömä kasvillisuus vaihtelee. Kun hevoset käyttävät paljon aikaa syömiseen, niiden kehon asento on enimmäkseen pää alhaalla rentoutuen.
Luonnonmukaisessa hevosenpidossa voimme mielikuvitusta käyttäen toteuttaa melkein kaikkia hevosten luonnollisia tarpeita. Laumassa hevoset voivat toteuttaa sosiaalisia tarpeitaan, joita ovat esimerkiksi toistensa koskeminen ja rapsuttaminen, sekä yhdessä syöminen, lepääminen ja leikkiminen. Pihatossa hevoset voivat liikkua vapaasti ja tarhoja suunnittelemalla voidaan järjestää vielä lisää liikuntaa, esimerkiksi tarjoamalla heinää, väkirehua ja vettä eri paikoissa. Ruokintaa suunnittelemalla saadaan aikaiseksi monipuolinen ruokavalio ja automaattiruokintajärjestelmällä hevoset syövät tasaisesti ympäri vuorokauden.
Luonnonmukainen hevosenpito on perustana hyvään valmennukseen, koska vain mieleltään ja lihaksistoltaan tasapainoinen hevonen voi kehittyä optimaalisesti. Laumassa asuvat hevoset ovat useimmiten rauhallisia ja harmonisia, kun ne tuntevat lauman säännöt ja saavat tukea ja turvaa toisten hevosten seurasta. Tämä turvallisuuden tunne ne voivat usein ottaa mukaansa myös ihmisten seuraan, eli koulutukseen ja ratsastukseen tai ajoon. Laumassa hevonen oppi myös hevosmaailman säännöt sekä toisten kunnioittamista, mitä taitava hevosihminen voi sitten hyödyntää.
HENKILÖKUNTA
Åsa Grönlund
s 1981 Bromarvissa Koulutus: Fil Kand aineina ranska ja suomi, kasvatustieteen perusopinnot Kvisin maatilan omistaja/maajussi
Olen maatilalta kotoisin ja ensimmäisen oman ponini sain vuonna 1992 aivan liian nuorena, joten monia asioita tuli opittua kantapään kautta. Ponista opin loppujen lopuksi aika paljon, kuten esimerkiksi miten hevosen fyysinen tila vaikuttaa sen käyttäytymiseen. Monia väärinymmärryksiä olisi kuitenkin voitu välttää jos saatavana olisi ollut asiantuntevaa apua. Ponin takia innostuin myös luonnollisesta hevostaidosta.
Vuonna 2001 aloitin opiskelut ranskankielen opettajaksi Åbo Akademissa ja opiskelut ovat nyt loppusuoralla. Opiskelujen ohella jatkoin kuitenkin hevosten opisssa. Ensimmäinen kosketus ns. luonnolliseen hevostaitoon oli tullut jo vuonna 1997 Leslie Desmondin klinikalla. Sen jälkeen olen hakenut oppia suomalaisilta ja ulkomaalaisilta hevostaidon oppimestareilta ja vuosien varrella olen kehittynyt ratsastajana ja hevosten käsittelijänä. Iso askel eteenpäin tapahtui kesällä 2002, kun kävin Yhdysvalloissa opiskelemassa luonnollista hevostaitoa ja tutustumassa alan ammattilaisiin. Se oli kiinnostava kokemus, jonka aikana opin millaiseen hevostaitoon haluan pyrkiä ja sain lisää itseluottamusta ja selkeämmän kuvan omaan työskentelyyni hevosten kanssa. Opin, että maailmassa on monta osaajaa, eli yleensä taitavat ihmiset, jotka opettavat hevosille ja hevosenomistajille tekniikoita, joilla toimia eri tilanteissa. Onneksi maailmassa on myös todelliset hevosmiehet ja -naiset, jotka voivat esimerkiksi vajaassa kymmenessä minuutissa naruriimussa käsitellen saada vähän vastahakoisesta ja sammuneesta hevosesta herkän ja kuunteliaan ratsun, joka toimii löysin ohjin lähes ajatuksen voimalla. Kun sain nähdä tällaisten hevosihmisten työskentelyä ja itse kokea lopputuloksen hevosessa, minulle selvisi mikä on tavoitteeni hevosten käsittelyssäni.
Vuonna 2003 hevosmääräni kasvoi ja, kun olin viettänyt lyhyen jaskon opiskelemassa Ranskassa, siirsin molemmat hevoset vanhan tuttavan, eli Annikan tallille. Siellä ratsastuksen ja hevostaidon kehittäminen on jatkunut, samalla kun olen saanut lisää käytännön kokemusta talliyrityksen hoitamisesta lannanluonnista hevosten kouluttamiseen.
Vuonna 2007 ostin Kvisin maatila, johon muutin keväällä 2009 minun kahden koirani kanssa, odottelemaan Granåsa hevostilan valmistumista ja hevosten saapumista.
Hevosten seurassa oppiminen ei lopu koskaan ja onneksi minulla on parhaat mahdolliset opettajat hevosissa. Toivottavasti sinäkin voisit tulla Granåsalle oppimaan!

Annika Schulman
s 1973 Espoossa Koulutus: Ratsastuksenopettaja, kenttäratsastuksen ammattivalmentaja (taso IV), Centered Riding-ohjaaja, nuoriso-ohjaaja, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan-ohjaaja, kasvatustieteiden opintoja, Pilatesohjaaja
Aloitin ratsastuksen 8 vuotiaana ja lapsuuteni oli tehokasta yhdistelmää kaupunkilaista ratsastuskoulua Espoossa sekä vapaata maastoratsastusta sukulaisteni maatilalla Lohjalla. Ensimmäisiin ratsastus-kilpailuihin osallistuin 1984 ja ensimmäisen oman hevosen sain 1989. Olen kilpaillut kansallisella tasolla kenttä-, este- ja kouluratsastuksessa .
Ratsastuksenohjaajatutkinnon suoritin Ypäjällä 1993 ja jatkoin siitä ratsastuksenopettajaksi 1996. Koska eläinlääkäri-isäni mielestä ei voinut olla ”vain” ratsastuksenopettaja, opiskelin nuorisotyön johtajaksi v 1992-1995. Mutta sitä uraa ei jatkunut kauan, vaan oma hevosalan yritykseni sai alkunsa vuonna 1996 Tammisaaressa, toimintakuvanaan ratsastajien valmentaminen ja hevosten kouluttaminen. Jo seuraavana vuonna tutustuin Yhdysvaltalaiseen hevostenkouluttajaan Leslie Desmondiin ja järjestin useampana vuotena hänen klinikoitaan Suomessa. Tammisaaressa yritykseni toimi nelisen vuotta, jonka jälkeen olin pari vuotta freelancer valmentajana sekä töissä eri talleilla Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa. Siitä ajasta opin, että jos haluan valmentaa ja kouluttaa laadukkaasti sekä vaikuttaa hevosten hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti, oma talli on paras vaihtoehto. Siihen sain taas mahdollisuuden serkkuni maatilalla Lohjalla 2002, samalla palaten lapsuuteni hevosmaisemiin.
Olen käynyt Suomen Ratsastajainliiton järjestämää valmentajakoulutusta (tasot I-III) ja suoritin ammattivalmentajatutkinnon (taso IV) vuonna 2005 Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Ensimmäisen Suomessa järjestetyn sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen kävin 2002-2003 Kuopion yliopistossa. Olen useampana vuonna toiminut Etelä-Suomen alueen kenttäratsastuksen aluevalmentajana sekä valtakunnallisen Ponimeeting-tapahtuman kenttävalmentajana. 2008 kouluttauduin Centered Riding-ohjaajaksi Ruotsissa ja saavutin CR ohjaajatason II vuonna 2010. Viimeisin ammatillinen aluevaltaukseni on Pilates, suoritin Somatic Pilates ohjaajan opinnot 2009-2010. Työni valmentajana ja hevosten kouluttajana on suuri intohimoni ja pyrin jatkuvasti kehittämään ammattitaitoani. Ratsastajien kehittämiseen olen löytänyt pilateksen tehokkaana työkaluna. Määrätietoisuus, pitkäjänteisyys, itsekriittisyys ja nöyryys ovat tärkeimmät osatekijät kehittymiselle tässä ammatissa. Harrastuksiini kuuluu liikunta, mm. Pilates, uinti ja aerobic, sekä hiljaiset hetket luonnossa.
____________________________________________________________________________________________
Granåsan perustaminen on yhteinen unelmamme hevostilasta, jossa on riittävästi tilaa hevosten luonnonmukaiseen pitämiseen ja korkeatasoiset valmentautumis/harrastusolosuhteet. Haluamme viedä eteenpäin osaamista sekä hevosenpidon että hevoskäsittelyn saralla.
|